Nelli Lappalainen ja poikue

Viimeinen muutos 26.10.2008 klo 22:55

Taustaa

Muuttaessamme maalle Liisankadulta Helsingistä ei päällimmäisenä ajatuksena ollut ottaa koiraa, kanoja ja lampaita ennemminkin. Mutta sattuma, tai oikeammin Peppi, vaikutti ratkaisevasti meidän 'koiramaisuuteemme'. Peppi, miniämme koira, valitsikin meidät kun sillä kotonaan alkoi syksyllä 2003 olla ahdasta ja se jäi vähemmälle huomiolle pikkuvauvan tultua perheeseen. Peppi kuoli syöpään tammikuussa 2006 ja olimme jonkin aikaa ilman koiraa.

Lenkkeily jäi vähemmälle, olihan Pepin kanssa koluttu lähialueen metsät jo aika laajalta säteeltä. Yksin ei vain tule lenkille lähdettyä.

Kesällä 2006 olimme vajaan kuukauden ajan hoitokoti lapinkoira Hildalle ja seuraavan koiramme rotu alkoi olla kiinnilyöty. Syksyllä 2006 löytyi sitten Nelli, jonka haimme Porista ja joka sitten muuttui perusteellisen pesun jälkeen tarhakoirasta perhekoiraksi. Muuttuminen oli helppo, Nelli (alias FAMOLAS DEARVVASVUHTII, FIN29902/03) oli saanut Nyrhisen Niinan kennelissä hyvän alkuopetuksen.

Vähän aikaa kesti (Pepin jälkeen) ennenkuin uskalsimme pitää Nelliä pihassa vapaana, Peppi kun lähti niin herkästi ohikulkevien kauriiden perään. Pari kertaa on Nelliäkin jouduttu etsimään, mutta nyt olemme jo molemmin puolin oppineet varomaan ettei pitkästymistä pääse tapahtumaan. Nellillä on pihassa selvät mielipaikat ja varsinkin viileimmillä ilmoilla pihan hiekkakasan päällä makaava koira on mukava näky.

Koiravauvoja ?

Nelli ei käytä juuri koskaan ääntään, ei kerjää ruokapöydästä ja toimii ulkotöiden luotettavana päällekatsojana. Ei siis ollut mikään ihme, että ajatus geeniperinnän siirtämisestä alkoi itää, ensin pienenä leikkinä ja myöhemmin ihan vakavana ajatuksena. Eläkkeelle jääntikin kaikkine työpäivävapaineen on ihan pian tosiasia ja kyllä Nellillekin koiraseura kelpaisi. Avulias koiranhoitajamme Perakin raportoi Käpylän suunnasta, että Nelli mielellään tutustui uusiin ystäviin ollessaan matkojemme aikana sijaiskodissaan.

Asiaa mutkisti Nellin historia, Nelli oli joutunut myyntilistalle, koska kennel-olosuhteissa ei Nelliä oltu saatu uroksen kanssa 'sillä lailla' tekemisiin. Olihan Nelli myös kohtuu iäkäs ensi synnyttäjäksi ja kun todennäköisyys astutuksen onnistumiseen oli aika pieni, tuntui perheenlisäyksen suunnittelu enemmän mukavalta ajatusleikiltä kuin totiselta kennel-hommalta. Eläinlääkärikin suositteli, että huolettomamman vanhuuden takaamiseksi kohtu olisi jossain vaihteessa poistettava.

Lopullisen sysäyksen asian etenemiseksi antoi sitten kirjan "Parempaan pentutulokseen" ilmestyminen olohuoneen pöydälle keinutuolin viereen luppoaikojen lukemistoksi. Sopivan sulhasen löytäminen ei sitten ollutkaan ihan helppoa, netistä oli korvaamaton apu (tässäkin). Ensimmäisestä paikasta saatiin kohtelias kieltäytyminen, uroksella oli jo riittävästi jälkeläisiä. Sitten tuli Nellin juoksuaika eikä sulhasesta ollut tietokaan ja lopullinen päätös pentueen yrittämisestä yhä tekemättä.

Sitten päätimme ottaa härkää sarvista kiinni ja saada Nellille sulhasen. Naapurustossa asusti mukavan näköinen lapinkoira uros, jonka kävelyttäjältä oli jo alustavasti suostumus saatu. Omistajalle soittamisen yhteydessä tuli esille uroksen ikä ja pieni lonkkavika ja kun netistä löytyi nuori ja terve Kettuharjun Eddie tästä läheltä, sovimme sitten lauantaiksi 19.7.2008 ensimmäisen kosintareissun.
Eddien nuoren maskuliinisuuden edessä meidän Nelli oli sulaa vahaa ja niin lempi leiskui jo ensimmäisen vartin aikana. Tiistai-illaksi sovimme seuraavan seurustelun ja tähän tapaamiseen meidän yleensä hihnassa hillitysti käyttäytyvä Nelli suorastaan raahasi emäntäänsä perässään. Ja taas kaikki onnistui ja meillä oli edessä silmälääkärit, ultraäänikokeet ja yksi tarkistuskäyntikin Lohjan pieneläinklinikalla. Kaikki oli kunnossa ja Nellin ruokahalu koko ajan erittäin hyvä. Lenkit vain lyhenivät kääntäen verrannollisessa suhteessa tulevan koiramamman mahanympärykseen.

Nelli kyllä pitää ulkoilusta lapinkoirien tapaan, mikään ei ole mukavampaa kuin viikonloppujen pitkät aamukävelyt ja maisemien ihailut pohjois-Siuntion mukavissa maisemissa.

22.9.2008

63 päivää astutuksesta tapahtuu synnytys, sanotaan 'Parempaan pentutulokseen'-kirjassa. Mutta kun astutuksia oli kaksi ? Varmuuden vuoksi varasin koko viikon isyyslomaksi.Vaikka Nelli ei kirjaa lukenutkaan, synnytys alkoi sitten laskettujen päivien puolivälissä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Mutta kaikki ei mennytkään niinkuin piti, vaan maanantai-iltapäivällä synnytys tavallaan pysähtyi. Päivällä olimme jo soittaneet kunnalliselle eläinlääkärille (Valitettavasti päiväni on ihan täysi..), ja asialle oli pakko tehdä jotakin. Siispä taas Lohjan pieneläinklinikalle ilta kuudeksi, jossa Meri-Tuuli teki nopean diagnoosin ja kehotti meitä menemään vaikka kahville sillä aikaa kun Nellille tehtäisiin keisarinleikkaus. Takaisin piti olla vähän ennen 20:00, jolloin klinikka menisi kiinni ja ulko-ovet kanssa.

Niinpä mentiinkin ja meitä tervehti 'kauhea' ulina jo odotustilassa. Leikkaus oli mennyt hyvin, kaikki 4 pentua olivat hyvässä kunnossa (2+2), Nellin ompelussa menisi vielä jokin aikaa, sen ajan meidän piti pitää huolta jälkikasvusta. Olimme viisaasti varanneet mukaan kopan, paljon pehmeitä pyyhkeitä ja muutaman tyhjän muovisen viskipullon (Tullamore Dew:tä, tottakai). Siinä ne sitten Eddin ja Nellin jälkeläiset köllöttelivät ja ääntelivät lämpimässä kuumavesi-laatikossa ja olivat kovin, kovin liikkuvaisia ja hyvin erilaisia kuin mitä oletimme niiden olevan. Nellin jälkihoito kesti aika tovin, Meri-Tuulilla apureineen meni ylitöiksi, vuotava kohtukin jouduttiin poistamaan. Apteekissakin piti varoiksi käydä koirien äidinmaitovastiketta hakemassa ja vasta ilta kymmenen jälkeen sain kantaa tokkurassa olevan Nelli-äidin Volkkarin takapenkille kotimatkaa varten. Ennen kotimatkaa oli parkuvat koiravauvat hiukan saatu rauhoittumaan, kun niille opetettiin imemistä. Tuore äiti vain ei ollut kuin fyysisesti mukana toimituksessa, joka ei ollutkaan ihan helppo homma. Kokeilkaa itse silmät kiinni, pelkän haju- ja tuntoaistin perusteella !

Kotona sitten valvottiin koko tiistain vastainen yö. Nelli pääsi kunnolla tolpilleen vasta aamu-neljän maissa ja käytiin ulkona pissalla. Takaisin sisälle tullessa Nelli ei halunnut ollenkaan mennä pentulaatikolle, vaan painui tietsikkatyöhuoneeseen omalle patjalleen, jossa se aikaisemmin oli joka ilta odotellut windowsin lopetusäänimerkkiä yökävelyn alkumerkkinä. Siinä olikin aloittelevien koirapsykologien taidot tarpeen, olimme jo yrittäneet antaa tuttipullosta koiranmaitovastiketta huonolla menestyksellä ja sitä pitäisi tehdä kahden tunnin välein neljälle pennulle, jos ei äiti suostu imettämään !!

23.9.2008

Tiistai-aamuyöllä 04:45 tapahtui ihme, Nelli asteli koppaan ja aloitti pentujen nuolemisen, kellahti kyljelleen ja pentujen ininä vaihtui lutkutukseen. Ja siitä lähtien Nelli on hoitanut äidin velvollisuudet erittäin kiitettävästi, mahan alustat on nuoltu, eritteet on siivottu ja maitoa tuotettu niin että vauvahauvat ihan kasvavat silmissä. Ruokailut tapahtuvat vain ja ainoastaan vauvalaatikossa, ulkoa tullessa on kova kiire vauvoja katsomaan.

24.9.2008

Keskiviikkona oli olo jo tasaantunut, sekä meillä että pentulaatikossa. Nelliä oli edelleenkin vaikeahko saada lähtemään ulos, ja pentuihin kohdistuvia toimenpiteitä se tarkasteli kriittisesti. Pentukuvaamiset ja punnitukset siirrettiinkin sitten siihen aikaan, kun emo oli ulkona. Salamavaloon pennut kyllä reagoivat, vaikka silmät eivät vielä ole auenneet. Suurin osa pentujen ajasta kuluu nokosten vetämisessä.

Pesue tarkemmin

Kuvat aukeavat isommiksi niitä klikkaamalla.

Taisto

Vili

Anna-Maija

Lennu

Taisto on erilainen pentu, ainoa harmaa ja kasvojen halki kulkee hieno valkea raita. Niinan mukaan väritys on domino, täytyy kaivaa vähän nettiä ja selvittää, mitä se tarkoittaa.

Vili on musta melkein kokonaan, vatsanahassa on kaunis valkoinen V-kirjain, siitä sen tunnistaa helposti, jos vain raskii pennun kääntää ylösalaisin.

Anna-Maijalla on kuonossaan eniten valkoista ja levein mahanalusraita. Sekä ehdottomasti kantavin ääni, jos Anna-Maija ei löydä maitoa, se kyllä siitä huomauttaa.

Lennu (alias Marja-Leena) on Vilin ja Anna-Maijan tapaan koko musta, sillä on vähiten valkoista mahan pohjassa. Musta on kauniin mustaa, kuvissa värit eivät oikein toistu luonnollisina, varsinkaan salamaa käytettäessä.

Jos joku pennuista on erillään, on se useimmiten Taisto. Ehkä sillä on itsellään jo tarpeeksi massaa pysyäkseen lämpimänä.

Vilin V tulee varmaan olemaan kova sana, jos Vilillä aiotaan sukua jatkaa. Hännän pääkin on somasti valkoinen.

Anna-Maija ja Taisto nukkuvat usein vierekkäin, tässä malliesimerkki kun pennut ovat viikon vanhoja.

Lennun kiiltävä selkä edessä, Taisto Anna-Maijan alla ja Vili taustalla.

Pentujen nimet ovat vielä työnimet, tosin Taisto on 100-varmasti Taisto, niin määrätietoisesti se pitää puolensa maitomäärän jaossa ja on muutenkin taistellut tiensä äitinsä silmäteräksi.

Koiravauvojen painot ovat nouseet huimaa vauhtia kuten oheisesta taulukostakin käy ilmi.

Painot	22.9.	23.9.	24.9.	25.9.	26.9.	28.9.	2.10.
Anna-Maija	250	300	360	430	490	610	780
Lennu	280	310	370	430	510	650	860
Vili	300	330	385	450	510	650	850
Taisto	360	420	480	580	650	800	1030

Toinen viikko

Yhdessäolo alkaa jo sujua, Nelli tulee oma-aloitteisesti ilmoittamaan, milloin on nälkä tai tarve käydä ulkona. Vauvapyykkiä tulee kaksi koneellista päivässä, kuinkahan paljon sitten, kun Nelli ei enää toimi pääpesijänä. Onneksi on kahden kuukauden hesarit varalla odottamassa 'tarkempaa' lukemista.

Iso osa pentujen ajasta menee nukkumiseen, jonka katkaisee aika ajoin imemistuokio. Joskus tuntuu, että ne ovat vartin välein ruokailussa, ja jokainen oman kellonsa mukaan.

Oheisessa kuvassa Vili ja Taisto mittaavat nukkuessaan nenien kokoa, muussa kokovertailussa Taisto viekin sitten voiton 6-0. Taiston hännänpään valkoinen pilkkukin on isompi kuin Vilillä, Vilin on kyllä somempi.

Pentujen kynnetkin on ensimmäistä kertaa leikattu, ettei äiti-koiran vatsassa oleva, sinänsä hyvin parantunut leikkaushaava joutuisi liian koville.

Toisen viikon loppu

		Vasemmalla pentue makoilee sunnuntailevollaan. Pennut makoilevat järjestyksessä Anna-Maija, Taisto, Vili ja Lennu. Oikealla on sama järjestys, Nelli on tullut syöttämään poikuetta, Lennu on jo ruokailemassa, Anna-Maija ja Taisto vasta heräilevät. Nopeasti kyllä pennut huomaavat äidin tulon, vaikka silmät eivät vielä ole auenneet, eikä kuulokaan vielä toimi.
		Ja taas kuvaa klikkaamalla se aukeaa isompana. Vasemmalla lähikuva Taiston profiilista, kuono ei tietenkään ole vielä lopullisella mallillaan, silmät alkavat muotoutua, pian niiden pitäisi auetakin. Oikealla Lennun tyylinäyte nokosista selällään, Vili varsinkin makaa niin mielellään samalla esitellen komeaa vatsa-Veetään, lieneekö kuullut että siitä on netissä kuvia.

Kolmas viikko, liikkeelle lähtö

Kolmantena viikkona alkaa pentujen sosiaalistaminen, totuttautuminen ihmisiin, uusiin olosuhteisiin, näin sanotaan oppikirjoissamme. Myös Tuire Kaimion kirja Pennun kasvatus sisältyy meidän lähdekirjavalikoimaamme. Niinpä kolmannella viikolla pentue saa tottua uusiin paikkoihin ja ihmisten retuutuksiin. Pojanpojat eivät vielä ole pentuja nähneet.

Pentueen kasvamisen raportoinnin aikataulua sotkee Vuokatin Hiihto-Suomi-tapahtuma, sillä matkalla meni neljä päivää, autokin kun vietti vapaapäivän Seinäjoen Käyttöauton huollossa.

Yllä Anna-Maija tutustuu olohuoneen lattiaan, oikealla Vili ottaa kontaktia ihmisiin emännän polvella. Maailma on niin suurta ja ihmeellistä sinisilmäiselle pennulle.
Tässä Lennu päiväunilla, niitä on kolmannella viikolla vielä yhtä paljon kuin aikaisemminkin. Oikealla olevan pennun väritys taitaa olla jo lukijoille tuttu, sehän on Taisto.

Neljäs viikko, Hesarit loppuu !!

Neljännen viikon alussa pentueen olinpaikka vaihtui keittiöön, pennut kiipelivät jo pentukopasta lattialle ja aamulla sai ihmetellä, löytyvätkö kaikki neljä. Keittiön oveen alas laitetaan lauta, pentulaatikkoon yhdelle reunalle vaihdetaan reunalautojen tilalle vain kapea soiro, ettei vaappuvilla jaloilla yli kuljetettavaan lastiin vain tarttuisi tikkuja.

Anna-Maija oppii pyrkimään syliin, Rosa Iina käyttää syyslomansa tutustumalla koirapentueen arkeen ja varsinkin Anna-Maijaan. Myös ensimmäiset ruokakipolliset tarjotaan, hyvin maittaa piimään sekoitettu jauheliha, Anna-Maija kunnostautuu tässäkin oppimisessa, Lennulta ruokailu sujuu vähän hitaammin. Mutta kaikilta sujuu vielä imeminen, ohessa pieni videon pätkä (26 megatavua), toivottavasti saatte sen pyörimään, itse toistan sitä ongelmitta Windows Media Playerillä. Ja nuo pari kuvaa aukeavat linkeistä, optimoidaan webbisivun latausaikaa... Laitoin tähän myös enemmän tiivistetyn, vain puoli megaa käsittävän WMV-tiedoston, sen pitäisi latautua paljon nopeammin.

Hesarit loppuu, pentulaatikon ympäristö on peitettu sanomalehdillä, jonne aika kuuliaisesti pennut käyvät tekemässä heräämisen jälkeiset lorotukset. Tytöt kyllä välillä luulevat pelkkien etujalkojen siirtämisen laatikon ulkopuolelle riittävän.

Ensimmäiset vieraatkin ovat käyneet, pentujen isän omistajat, Rosa Iinan perhe ja pianhan kolmelle pennulle täytyy löytää uudet kodit, vain Lennu jää äiti-Nellin vanhuuden turvaksi. Luontevasti Nelli ja pennut outoihin henkilöihin suhtautuvat, unta riittää silloinkin kun pitäisi tehdä uusiin isäntäehdokkaisiin iloinen ja aktiivinen vaikutus.

Ja pojanpojat osasivat käsitellä pieniä pentuja oikein hyvin, näytti että tykästyminen oli molemminpuolista.

Viides viikko, ensimmäiset ulkoilut

Painotaulukko viidennen viikon alussa, siitä näkyy selvästi että Anna-Maija on parhaiten oppinut arvostamaan piimän ja jauhelihan sekoitusta.

Painot	Syntymäpaino	12.10.	19.10.	Kasvu % syntymäpainosta	Viimeisen viikon nousu
Anna-Maija	250	1500	2100	740 %	40 %
Lennu	280	1580	1920	586 %	22 %
Vili	300	1600	2100	600 %	31 %
Taisto	360	1850	2420	572 %	31 %

Viidennen viikon aluksi pennut pääsevät ensimmäistä kertaa ulkoilemaan. Pari ensimmäistä kertaa on uuden ihmettelyä ja pelottavaakin, mutta kolmannen kerran jälkeen pentujen paimentaminen käy jo hyvästä perusliikunnasta.

Ulkoilun jälkeen maittaa uni, varsinkin ensimmäisen ulkoilukerran ja tassujen pesun jälkeen äiti-Nellin läheisyyteen oli ihan pakko päästä nukkumaan.